Salon kaupungin kesäkiertue kyliin rantautuu merelliseen Särkisaloon Meripirtin piha- ja ranta-alueelle, Särkisalontie 590, klo 11.00 – 14.00.
Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattaneen tapahtuman ohjelma on monipuolinen koko perheelle tarkoitettu kokonaisuus. Särkisalopäivän suosiota kuvaa, että paikalle tulee vuosittain lähes tuhat vierasta. Tapahtuma on maksuton.
Koko perheen tapahtuman keskiössä ovat lapset.
Päivä alkaa perinteisesti riemukkaalla alle 12-vuotiaiden juoksukilpailulla, jossa paikalla on Kapteeni Koukku omine kujeineen. Mutta ohjelmassa on myös muita lapsia kiinnostavia tapahtumia.
Monipuolinen ohjelma ja lukuisat myyntipisteet luovat alueelle aitoa markkinatunnelmaa.
Päivän päättää vuoden särkisalolaisen julkistaminen.
Salon kaupungin kesäkiertue on vuosien saatossa osoittautunut erittäin onnistuneeksi tavaksi kerätä väkeä yhteen eri puolille kaupunkia oleviin kyläkeskuksiin. Särkisalo on tästä oiva esimerkki. Meripirtin alueelle kerääntyy vuodesta toiseen ihmisiä tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan kuulumisia. Näin kyläyhteisö pysyy toimeliaana ja kauempaakin tulevat voivat tutustua Särkisalon ainutlaatuisiin merellisiin maisemiin.
Alueelle on liikenteen ohjaus uudistetulle parkkipaikalle. Myös veneellä voi saapua paikalle




